Akvaterra.eu
 
Tilausohjeet   Toimitusehdot   Yritysinfo   Ajankohtaista   FAQ   Yhteystiedot ja palaute   
Kirjaudu
Tuotteet
 
Lisäinfoa
 
Anna palautetta!
Valmistajat
 
Maksutavat
 

Ajankohtaista



04.06.2018:

Verkkokaupan uudistuksessa ollaan (toivottavasti) loppusuoralla ja uusi kauppa saadaan avattua kesäkuun loppuun mennessä. Uudistetun kaupan piti olla Prestashop, mutta ainakin toistaiseksi palataan sattuneesta syystä OsCommerceen.

Olenaisena toimenpiteenä koko asiakastietokanta ja tilaustietokanta nollataan, eli kaikkien Akvaterra.eu:n vanhojen asiakkaiden tulee rekisteröityä uudelleen ( -> rekisteröityminen on mahdollista vanhoilla tiedoilla eli samalla sähköpostiosoitteella yms.).
Asiakastietokantaa ei siirretä uuteen kauppaan siksi, että kuuden toimintavuoden aikana tietokantaan on kertynyt paljon tarpeettomaksi käynyttä tietoa (asiakkaita jotka eivät ole enää mukana harrastuksessa tms.) joten tietokanta on käytännöllistä tuhota kokonaan. 

Myös aikaisemmat (kaikki tässä verkkokauppaversiossa tehdyt) tilaukset sisältävä tietokanta nollataan. Tilaustietokanta luonnollisesti säilytetään kirjanpitoaineiston mukana .csv-muodossa, eli yksittäistä tilausta koskevat tiedot voidaan tarvittaessa tarkistaa.


Verkkokaupan toimintaa koskevina muutoksina:


-Tuotevalikoimaa rationalisoidaan


Uusittu verkokauppa keskittyy akvaario-, terraario-, viherkasvi- ja lintutarvikkeisiin, koska näiden aihepiirien tekniset laitteet ovat suurelta osin yleiskäyttöisiä harrastusalojen rajojen ylitse. Painotus tulee olemaan hyvin vahvasti hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaisissa OEM-tuotteissa, joita tulee runsaasti lisää kesän aikana.

Kissa- ja koiratarvikkeet sekä suurin osa jyrsijätarvikkeista poistetaan, koska niiden hinnoittelua ei pystytä pitämään selkeästi edullisempana kuin tavanomaisissa lemmikkitarvikeliikkeissä, erityisesti huomioiden postikulujen vaikutus.

Tuotetietokanta käydään kokonaisuudessaan läpi ja valikoimista poistuneet tai uudistuneet versiot päivitetään verkkokauppaan.


- Verkkokaupan kategioriarakennetta rationalisoidaan käyttäjäystävällisemmäksi

Tällä hetkellä verkkokaupassa on turhan paljon alikategorioita, mikä tekee tuotteiden löytämisestä ja eritysesti samakaltaisten mutta eri alikategoriaan sijoittuvien tuotteiden vertailusta ärsyttävän monia klikkauksia vaativaa.


- Suoraan varastosta toimitettavien tuotteiden määrää lisätään

Erityisesti kalanruokien valikoimaan laajennetaan huomattavasti ja ruoat ovat lähtökohtaisesti saatavilla suoraan varastosta suurimpia pakkauskokoja lukuunottamatta. Sama koskee tärkeimpiä vitamiineja, lannoitteita yms. kemikaaleja. Harvoin kysytyt tuotteet pysyvät tilaustuotteina, joilla on toimitusaika.


- Maksutapana vain Checkout-maksut

Maksutapana tulee nykyisen Tilisiirtomaksun ja Checkout-maksutapojen sijasta olemaan vain Checkout-maksu. Tämä johtuu ensisijaisesti kirjanpidollisista syistä (helpottaa olennaisesti kirjanpitotositteisiin liittyvää työmäärää). Käytännössä tällä on hyvin vähäinen merkitys, koska Checkout-maksu onnistuu samalla tavalla verkkopankkitunnuksilla mutta selvästi vähäisemmällä vaivalla asiakkaalle kuin perinteinen tilisiirtomaksu.


- Toimitustapana lähtökohtaisesti vain LÄHETYS


Noutomahdollisuus varastolta poistetaan toistaiseksi käytöstä, koska se on aiheuttanut harmillisen paljon virheitä (tilauksen toimitustapa on vahingossa merkitty noudoksi) ja toisekseen noutojen suhteen toisinaan sattuneet virheet ovat äärimmäisen ärsyttäviä noutajalle. Tuotteiden noutaminen varastolta (käteismaksulla) sinänsä pysyy mahdollisena erityisesti tiettyjen tavaroiden osalta (mm. meriakvaariosuolat yms), mutta toimitustapa poistetaan toistaiseksi verkkokauppatilauksista.



15.03.2018:

Vielä toinen tilaustuotteiden tilausjakso tällä vanhalla kauppaversiolla on auki.

15.03. mennessä tehdyt tilaustuotteita sisältävät tilaukset siis toimitetaan ensi viikolla, seuraava tilausjakso on auki heti sen perään ja sen toimitukset huhtikuun toisella viikolla.




19.02.2018:

Verkkokaupan uudistus on edelleen kesken, mutta tilaustuotteiden tilaaminen on nyt pitkästä aikaa auki.

Uudistetussa verkkokaupassa tuotevalikoimaa on uudistettu ja rationalisoitu, lisäksi hinnat päivitetään (= korotetaan)  2018 tasolle ja postikulujen (joita ei ole muutettu sitten 2012) hinnoittelua tarkistetaan. Toistaiseksi vanhat hinnat ovat kuitenkin voimassa ainakin tämän tilaustuotejakson loppuun asti.




18.12.2017:

Varasto on auki 18.12.2017 poikkeuksellisesti klo 19-20.



09.11.2017:

Varasto on suljettu torstaina 09.11.2017, noudot onnistuvat taas maanantaina.




15.10.2017:

Tämä vanha verkkokauppaversio on edelleen käytössä kunnes uusi kauppa saadaan viimeisteltyä valmiiksi.

Pakettien toimituksissa oli viive lokakuun alusta viime viikon torstaihin, jolloin kaikki sumaan jääneet paketit saatiin viimein lähetettyä. Tämä johtui Postin pakettipalvelumuutoksesta (Prinetti -> Smartship) mikä aiheutti hieman konfigurointiongelmia ja esti niinollen pakettikorttien tulostamisen ja pakettien postittamisen. Toisaalta, nyt jokaisen paketin saavuttua saapumisilmoituksen tulisi tulla sähköisesti eikä paperista pakettikorttia tarvitse enää odottaa, ja erityisesti tämä poistaa saapumisilmoituksen toimittamattomuudesta johtuvat viivästykset ja pahimmillaan paketin tahattoman palutumisen noutamattomana.

Uudessa verkkokaupassa pakettikoodien toimittamista ja paketin seurattavuutta parannetaan vielä enemmän koska vanha järjestelmä oli todellakin vanhanaikainen.

***

Vuoden lopulla / ensi vuoden alussa loppuunmyytyjä tuotteita saadaan lisää ja tuoteryhmiä myös uudistetaan, mm. paljon kysytyt valkuaisainevaahdottimet palaavat valikoimaan ja ylipäätään merivesitarvikkeiden määrää lisätään.



07.09.2017:

Varasto on suljettu torstaina 07.09.2017, noudot onnistuvat taas maanantaina.



30.08.2017:

VERKKOKAUPASSA ON OLLUT 06/2017 ALKAEN PALVELINONGELMISTA JOHTUVA HÄIRIÖTILA, MINKÄ SEURAUKSENA CHECKOUT-MAKSUT (VERKKOMAKSUT) EIVÄT TOIMINEET, ÄÄKKÖSET NÄKYIVÄT TEKSTISSÄ VIRHEKOODINA SELAIMESTA RIIPPUMATTA JA KOKO VERKKOKAUPPA KAATUI KESÄKUUN AJAKSI. Akvaterra.eu-verkkokauppa on ollut tämän takia pois näkyvistä / päivitystilassa kesäkuun alusta asti.

Verkkokauppa korjataan päivittämällä se kokonaan uudelle alustalle.
Päivityksen viimeistely saattaa kuitenkin kestää syyskuun loppupuolelle, minkä takia tämä vanha versio on toistaiseksi jälleen käytössä.
Ääkköset näkyvät edelleen tekstissä virhesymboleina mutta muuten verkkokauppa toimii ja tilauksia voi tehdä ensisijaisesti tilisiirtomaksuna, Checkout-maksut näyttäisivät myös toimivan.





05.06.2017:

PALVELINONGELMIA TOUKOKUUN LOPPUPUOLISKOLLA.

Akvaterra.eu-verkkokaupan käyttämällä palvelimella on ollut ongelmia toukokuun viimeisillä viikoilla ja toimintahäiriöt kärjistyivät palvelimen kaatumiseen toukokuun lopussa / kesäkuun alussa jolloin verkkokauppa ja alkuperäinen akvaterra.eu-sivu olivat muutaman päivän kokonaan suljettuina muiden samalla palvelimella sijainneiden sivustojen tavoin.

05.06.2017 ongelma näkyy edelleen verkkokaupassa ääkkösten fonttivirheenä ja lisäksi CHECKOUT-maksaminen (verkkomaksut) EIVÄT TOIMI. Kyseiset konfigurointiongelmat pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti, toistaiseksi verkkokaupassa toimii kuitenkin ainoastaan tilisiirtomaksu.

Myös sähköpostilaatikot ovat olleet jonkin aikaa suljettuina ja viestiruuhkaa puretaan tänään.





08.05.2017:

Varasto on suljettu maanantaina 08.05.2017, noudot onnistuvat normaalisti torstaina.



20.04.2017:

Varasto on suljettu torstaina 20.04.2017, noudot onnistuvat normaalisti seuraavasta maanantaista alkaen.



12.02.2017:

Varaston inventaariossa l�ytyneit� palautustuotteita on lis�tty POISTOTUOTTEET-osioon, n�m� sopivat joko suoraan k�ytt��n, rakenteluprojekteihin tai varaosiksi.

SPA-vesipumput, jotka sopivat mm. pihalammikoiden suihkul�hdepumpuiksi on laitettu suuren varastom��r�n takia hyv��n alennukseen, samoin valikoimasta poistuvat termostaatit.




06.02.2017:

Varasto on suljettu maanantaina 06.02.2017, varasto on poikkeuksellisesti auki TIISTAINA 07.02.2017, jolloin noudot onnistuvat klo 17-20.



10.10.2016:

Varasto on suljettu 10.10.2016, noudot onnistuvat taas torstaina 13.10.2016.




11.08:2016:

Varasto on suljettu 11.08.2016, noudot onnistuvat seuraavana maanantaina.



13.06.2016:

Varasto on sujettu 13.06.2016, noudot onnistuvat taas torstaina.




16.05.2016:

Varasto on suljettu 16.05.2016
.


04.05.2016:

Aikatauluongelmien takia tilaustuotteiden tilausjaksoa ei avattu lainkaan huhtikuussa, seuraava kuorma tulee toukokuun viimeisell� viikolla ja tilaustuotteiden tilaaminen on nyt j�lleen mahdollista.

Terraariotarvikeuudistuksen toinen suurempi er� saapunee vihdoin toukokuun puoliv�liss� (vain n. viisi ja puoli kuukautta alkuper�isest�  aikataulusta my�h�ss�) ja mm.  UVB-loisteputkilamppujen hinnat tulevat sen j�lkeen olemaan eritt�in halvat Euroopan laajuisestikin katsottuna.

Varasto on on suljettu Helatorstaina 05.05.2016.



09.03.2016:

Varaston j�rjestely on saatu p��t�kseen ja uusia tuotteita ryhdyt��n lis��m��n verkkokauppaan l�hiaikoina. Tilaustuotteiden tilausjakso on nyt avattu ensimm�ist� kertaa vuoden 2016 puolella.

Varasto on suljettu 10.03.2016.



29.02.2016:

Varasto on poikkeuksellisesti suljettu 29.02.2016.



13.01.2016:


Varasto on torstaina 14.11.2016 poikkeuksellisesti auki klo 15-17.


30.12.2015:

Ensimm�inen osa uudistuneesta terraariolaitevalikoimasta / varastot�ydennyksest� on vihdoin saapunut. Varastotilanne ja uudet tuotteet p�ivitet��n verkkokauppaan tammikuun alkupuolella.



08.11.2015:


Varasto on maanantaina 09.11.2015 poikkeuksellisesti avoinna klo 16-18.

Terraariotarvikevalikoimasta osa on jo kuljetuksessa, osa edelleen valmistuksessa.



16.09.2015:

Varaston toiminta yms. verkkokauppaan liittyv�t toiminnot on saatu normalisoitua ja palvelinta koskenut s�hk�posteihin vaikuttanut spammiongelma on korjattu. Tilaustuotteiden tilaaminen on j�lleen mahdollista useamman kuukauden tauon j�lkeen.

Terraariotarvikkeiden valikoima tulee merkitt�v�sti kasvamaan ja uudistumaan OEM-tuotteiden osalta + loppuun myytyj� tuotteita saadaan lis��, valitettavasti aikataulut ovat j�lleen venyneet ja tuote-erien valmistus on edelleen kesken.



02.09.2015:

VARASTON MUUTTO on tehty. Tilausruuhkaa puretaan parhaillaan, kaikki  17.08. ja my�hemmin tehdyt muutto-operaation viiv�stytt�m�t t tilaukset l�hetet��n 03.09. menness�. 

S�HK�POSTIONGELMA 20.08. - 31.08.2015. Akvaterra.eu:n yhteyss�hk�postilaatikko on ollut k�yt�nn�ss� t�ynn� 20.08. iltap�iv�st� alkaen ja huomattava osa l�hetetyist� viesteist� on todenn�k�isesti palautunut l�hett�j�lle Unable to deliver / Mailbox over quota scriptill� oheistettuna. My�sk��n yhteydenottolomakkeen kautta l�hetetyt viestit eiv�t ole tulleet l�pi postilaatikon ollessa t�ynn�.

S�hk�posti ja yhteydenottolomakkeen kautta l�hetetyt viestit toimivat nyt normaalisti.




20.08.2015:

VARASTON MUUTTO. Akvaterra.eu muuttaa suurempaan varastoon 20.08.2015 alkaen, mik� hidastaa tilausten toimittamista ja est�� noutotilausten noutamisen to 20.08. ja ma 24.08.

Varasto ei ole auki 20.08. eik� 24.08.

Uuden varaston osoite (00750 Helsinki) p�ivitet��n tietoihin my�hemmin, noutoajat pysyv�t muuten samoina.


20.08.2015:

ROSKAPOSTIONGELMA Akvaterra.eu-domainin k�ytt�m�ll� serverill�. Hein�kuun aikana Akvaterra.eu-domainin k�ytt�m�ll� serverill� on ollut roskapostiongelma, mink� takia monet s�hk�postij�jestelmien k�ytt�m�t filtterit blokkaavat automaattisesti kaikki saman palvelimen kautta tulevat viestit riippumatta siit� onko niill� ollut mit��n tekemist� roskapostin kanssa vai ei (roskaposti ei siis ole tullut ****@akvaterra.eu-osoitteista eik� se liity lainkaan akvaterra.eu-nettiosoitteeseen, vaan ainoastaan saman internetpalveluntuottajan palvelintietokoneisiin).

K�yt�nn�n vaikutuksena t�st� on ollut ilmeisesti hein�kuun lopusta / elokuun alusta alkaen:


Tilausvahvistukset:

Tilauksen j�lkeen s�hk�postiin saapuva tilausvahvistus on voinut j��d� tulematta jos vastaanottajan s�hkopostiohjelma k�ytt�� roskapostietokantoja automaattiseen viestien torjuntaan (akvaterra.eu:n puolelta t�t� on mahdotonta havaita).

Jos tilauksen maksutapana on "TILISIIRTOMAKSU", tilausvahvistusta / maksutietoja ei ole v�ltt�m�tt� tullut s�hk�postiin lainkaan. T�st� syyst� on suositeltavaa tehd� tilaukset toistaiseksi maksamalla ne v�litt�m�sti tilauksen tekemisen yhteydess� verkkomaksuna (tai muiden Checkout-palvelun tarjoamien maksuvaihtoehtojen kautta; t�m� onnistuu verkkopankkitunnuksilla).

My�sk��n tilauksen k�sittely� ja toimittamista koskevat p�ivitykset eiv�t ole v�ltt�m�tt� tulleet s�hk�postiin.


Viesteihin vastaaminen:

My�sk��n suoraan akvaterra.eu:n s�hk�postiin tai verkkokaupan yhteydenottolomakkeen kautta l�hetettyihin viesteihin vastaaminen ei v�ltt�m�tt� ole mennyt l�pi vastaanottajan roskapostisuotimesta. Viestit k�yd��n uudelleen l�pi ja asian olennaisuudesta riipuen kierr�tet��n tarvittaessa toisen palvelimen kautta kun varaston muutto on saatu suoritettua. (Yhteyss�hk�posti ei k�yt� akvaterra.eu-domainia, mutta valitettavasti se on eri domainista huolimatta kuitenkin samalla palvelimella, joten roskapostiongelma vaikuttaa my�s siihen.)






06.07.2015:

Varasto on suljettu to 09.07.2015.



17.06.2015:

To 18.06.2015 varasto on auki klo 15-17.30.



13.05.2015:

Varasto on suljettu to 14.05.2015.



29.04.2015:

Varasto on suljettu to 30.04.2015.



02.04.2015:

Varasto on suljettu to 02.04.2015 ja ma 06.04.2015, noudot onnistuvat j�lleen torstaina.

Tukkukuorman tilaus viiv�styi poikkeuksellisten olosuhteiden takia ja tilaustuotteita sis�lt�vien tilausten toimitus siirtyi niinollen parilla viikolla.

Osa suosituimmista tuotteista (OEM) on loppunut varastosta ja  t�ydennysten saaminen on viiv�stynyt useammasta syyst�. Mm. E27-terraariovalaisimia, l�mp�kaapeleita ja l�mp�lamppupolttimoita hankitaan kuitenkin uudet er�t ja valikoimaa monipuolistetaan jonkin verran.





04.01.2015:

LED Akvaariovalaisimia on tauon j�lkeen saatu taasvarastoon. Hyviksi havaittujen mallien lis�ksi valikoimaan on tullut pari uutta rakenteellisesti erityyppist� mallia, jotka lis�t��n sivuille tarkemman testauksen j�lkeen.

LED-valaisimien osalta ekonomistien manaama deflaatiopeikko toimii harrastajan eduksi, eli sek� standardimallien ett� optisilla linsseill� varustettujen LED akvaariovalaisimien hinnat ovat laskeneet.

My�s LED kasvatusvalojen mallistoa on uudistettu, uudet mallit lis�t��n sivuille testaamisen j�lkeen. Ja my�s kasvatusledien hinnat ovat halventuneet, perusmallien osalta jo edellisen maahantuontier�n yhteydess�.


15.01.2015:

Eritt�in hyv�t alennukset Flat Pack MDF-levyterraarioista ja kaiken kokoisesta korkkikaarnasta.

Tuotteet on listattu my�s poistotuotteisiin, vaikka niit� ei varsinaisesti olla poistamassa lopullisesti valikoimasta. Syyn� on, ett� ks. tavaraa on ep�huomiossa tilattu tarpeettoman paljon ja ne haittaavat tilaavievin� tuotteina varaston tehokasta k�ytt��.

Alennukset ovat voimassa niin kauan kuin tavaraa riitt�� ( eli varastossa olevat pinot koetaan h�iritsev�n suuriksi) ;)

Akvaterra.eu haluaa t�ss� v�liss� kiitt�� asiakkaitaan erityisesti vuosista 2013 ja 2014, sill� asiakaskohderyhm�n eritt�in k�rkev�sti ilmaistun m��rittelyn (ks. alempana tiedote 05.11.2012) j�lkeen ns. ongelmayksil�t eiv�t ole ilmeisestik��n en�� tilanneet Akvaterra.eu:sta mit��n, koska ns. palvelusta (tai sen puuttumisesta)  ei ole vuoden 2013-2014 aikana k�yt�nn�ss� valitettu lainkaan, tai ainakaan valitus ei ole tullut Akvaterra.eu:n tietoon.





10.12.2014:

Torstaina  18.12.2014 varasto on poikkeuksellisesti auki klo 15-17.30.




28.11.2014:

Torstaina  04.12.2014 varasto on poikkeuksellisesti suljettu, noudot eiv�t t�ll�in onnistu.



22.11.2014:

Maanantaina  24.11.2014 varasto on poikkeuksellisesti suljettu, noudot eiv�t t�ll�in onnistu.



07.2014:

Varasto on suljettu 21.07. ja 24.07., eli noudot ovat mahdollisia vasta seuraavalla viikolla.


22.05.2014:

Usi er� kasvatustelttoja on saapunut.


24.02.2014:

Yhteydenottos�hk�postissa (viestien v�lityksess� akvaterra.eu-s�hk�postista) 10.12.2013 alkaen ilmenneiden toistuvien ongelmien takia kyseinen osoite on poistettu toistaiseksi k�yt�st�. Kaikki s�hk�postiyhteydenotot tulevat nyt suoraan samaan osoitteeseen kuin yhteydenottolomakkeen viestit ja tilausten tilaa koskevien vahvistusviestien vastaukset.



15.02.2014:

Akvaterra.eu:n noutoajoissa EI OLE muutoksia hiihtolomien aikana.




02.02.2014:

Tilausten toimitukset ruuhkautuivat tammikuun nelj�nnell� viikolla, suma on purettu 30-31. tammikuuta menness�.



23.01.2014:

Akvaariolaitevalikoima uudistuu, mm. uusia Stream-pumppuja ja akvaarioon upotettavia UV-suodattimia on saapunut varastoon. Uudet tuotteet pyrit��n lis��m��n verkkokauppaan tammikuun loppuun menness�.


19.12.2013:

Varasto on suljettu maanantaina 23.12.2013 eik� tilauksia voi silloin noutaa noutoaikana. Sen sijaan noudot ovat mahdollisia lauantaina 21.12. klo 15-16, todenn�k�isesti jo  viimeist��n klo 14 alkaen.

2014 alussa voimaantulevien kuittim��r�ysten ja "K�teismaksu (vain noudettaessa)" m��ritelm�n aiheuttamien toistuvien v��rink�sitysten ( "noudettaessa" tarkoittaa noutoa VARASTOLTA, ei sit� ett� paketti l�hetet��n "noudettavaksi" postista) takia k�teismaksumahdollisuus poistetaan toistaiseksi maksuvaihtoehdoista.  Noudot varastolta ovat edelleen mahdollisia, mutta tilaukset tulisi rahaliikenteen sujuvuuden vuoksi maksaa mieluiten etuk�teen pankkiin.



26.11.2013:

LED-valaisiner� on saapunut maahan ja uudet mallit ovat tilattavissa.

Varastosta poistetaan erilaisia l�hes k�ytt�m�tt�mi� mutta viallisia loisteputki- ja LED-valaisimia. Elektroniikasta ymm�rt�v� voi korjata n�ist� edullisesti tehokkaan valaisimen akvaarioon tai kasveille.



16.10.2013:

LED-valaisimia, mukaanluettuna sivuilla jo esitellyt uudet mallit on tulossa suuri er�, n�ill� n�kymin saapunevat marraskuun loppupuolella.

Stream-pumppuja on tulossa suuri er�.

Akvaario- ja vesiviljelypumppujen ja sis�suodattimien osalta tuotevalikoimaa uudistetaan. My�s pienempi� ilmapumppuja on tulossa.

UV-sterilisaattoreita on tulossa pienemm�ll� letkuliittimell� (1/2"), lis�ksi on tulossa akvaarioon upotettavia UV-suodattimia, joissa ei tarvita erillist� vesipumppua. N�iss� UV-suodattimissa ei ole heikkoja UV-ledej�, vaan kunnon PL-polttimo 7W tai 9W tehoisena.

Kasvatustelttojen osalta on havaittu, ett� varoituksista huolimatta saapuneessa er�ss� ei ilmeisesti ole lainkaan muovisilla koukuilla varustettuja kappaleita, vaan teltoissa on alkuper�isen mallin mukaiset kiinte�t s�rkym�tt�m�t metallikoukut.

Toukokuisen tietokantaongelman yhteydess� kadonneita Hailea- ja Atman-suodattimien varaosia ei ole viel�k��n palautettu tietokantaan, mutta niit� on varastossa.

Varastoon on saapunut mm. uusia l�mmittimi�, loisteputkia ja Hydrometrej�, jotka pyrit��n lis��m��n verkkokauppaan l�hiaikoina em. varaosien ohella.



30.07.2013:

Verkkokaupan tilausten k�sittelyss� on ollut viiveit� 18.07.2013 alkaen, kaikki viiv�styneet paketit l�hetet��n t�ll� viikolla.

Kadoksissa ollut lava (UV-sterilisaattorit, RO-suodattimet yms.) on j�ljitetty Suomeen saapuneeksi, ja se toivottavasti toimitetaan varastolle l�hiaikoina.



19.05.2013:

TIEDOTUS TEKNISIST� ONGELMISTA:

Akvaterra.eu-verkkokaupassa on ollut vakava h�iri� 13.05. - 14.05.2013, mink� seurauksena verkkokauppa oli poistettava k�yt�st� 19.05.2013 asti. Ongelman korjauksen yhteydess� asiakastilitietokanta on nollattu, eli rekister�ityneet asiakkaat eiv�t voi kirjautua vanhalle asiakastililleen.

Ongelma on vaikuttanut joihinkin 13.05.2013 toimittamattomina olleisiin tilauksiin, joiden k�sittely vaatii tilaajatietojen tarkistamista. T�m� koskee sek� Checkout-maksuja ett� tilisiirtomaksulla maksettuja tilauksia.


ASIKKAILTA TARVITTAVAT TOIMENPITEET:


Checkout-maksuilla (suoraan verkkopankissa) 13.05.2013 - 14.05.2013 maksetut tilaukset:

Mik�li tilauksesta EI OLE tullut k�sittelyilmoitusta 13.05.2013 aamulla, eli seuraavaa viesti�:

 

Tilauksen tilan muutos: K�sittelyss�:

 

Hyv� X X:


Tilauksenne Akvaterra.eu:sta on siirretty k�sitelt�v�ksi. Tilaus l�hetet��n, kun mahdolliset tilaustuotteet ovat saapuneet varastoon. Paketin toimituksesta l�hetet��n erillinen ilmoitus.

Mik�li tilaus noudetaan, nouto onnistuu osoitteesta Sahaajankatu 20, 00880 Helsinki. Lastauslaiturin ovi 3. Noutoaika on MAANANTAISIN klo 17.00 - 20.00 ja TORSTAISIN klo 17.00 - 20.00. Tilausta noudettaessa soittakaa yhti�n puhelimeen 045-1125304.

Ainoastaan varastotuotteita sis�lt�v� tilaus on noudettavissa HETI t�m�n ilmoituksen j�lkeen.

HUOM! Mik�li noutotilaus sis�lt�� tilaustuotteita, se on noudettavissa vasta verkkokaupan etusivulla ilmoitettua viimeist� tilausp�iv�� seuraavalla viikolla ja tilauksen noutovalmiudesta l�hetet��n uusi ilmoitus. 


Jos kyseist� k�sittelyilmoitusta EI OLE TULLUT, OTTAKAA YHTEYTT� Akvaterra.eu:hun tilauksen varmentamiseksi. K�yt�nn�ss� yhteydenotto onnistuu parhaiten vastaamalla tilauksen j�lkeen tulleeseen automaattiseen tilausvahvistusviestiin.

T�m�n lis�ksi edell�mainittu koskee vanhempaa tilausta numero D-1052 / 1053.

Ne tilaukset, joista edell�mainittu k�sittelyilmoitus on tullut, ovat kunnossa ja ne on toimitettu 13.05.2013.




Pankkisiirtomaksuilla  maksetut tilaukset (ja noutotilaukset):


Mik�li tilausta EI OLE MAKSETTU, toimenpiteit� ei tarvita. Voitte tilata samat tuotteet uudelleen.

A) Mik�li tilaus ON MAKSETTU 13.05.2013 tai my�hemmin, OTTAKAA YHTEYTT� Akvaterra.eu:hun tilauksen varmentamiseksi. K�yt�nn�ss� yhteydenotto onnituu parhaiten vastaamalla tilauksen j�lkeen tulleeseen automaattiseen tilausvahvistusviestiin.

B) Mik�li tilaus ON MAKSETTU aikaisemmin kuin 13.05.2013, mutta tilauksesta EI OLE tullut k�sittelyilmoitusta 13.05.2013 aamulla, eli seuraavaa viesti�:

 

Tilauksen tilan muutos: K�sittelyss�:

 

Hyv� X X:


Tilauksenne Akvaterra.eu:sta on siirretty k�sitelt�v�ksi. Tilaus l�hetet��n, kun mahdolliset tilaustuotteet ovat saapuneet varastoon. Paketin toimituksesta l�hetet��n erillinen ilmoitus.

Mik�li tilaus noudetaan, nouto onnistuu osoitteesta Sahaajankatu 20, 00880 Helsinki. Lastauslaiturin ovi 3. Noutoaika on MAANANTAISIN klo 17.00 - 20.00 ja TORSTAISIN klo 17.00 - 20.00. Tilausta noudettaessa soittakaa yhti�n puhelimeen 045-1125304.

Ainoastaan varastotuotteita sis�lt�v� tilaus on noudettavissa HETI t�m�n ilmoituksen j�lkeen.

HUOM! Mik�li noutotilaus sis�lt�� tilaustuotteita, se on noudettavissa vasta verkkokaupan etusivulla ilmoitettua viimeist� tilausp�iv�� seuraavalla viikolla ja tilauksen noutovalmiudesta l�hetet��n uusi ilmoitus. 


Jos kyseist� k�sittelyilmoitusta EI OLE TULLUT, OTTAKAA YHTEYTT� Akvaterra.eu:hun tilauksen varmentamiseksi. K�yt�nn�ss� yhteydenotto onnistuu parhaiten vastaamalla tilauksen j�lkeen tulleeseen automaattiseen tilausvahvistusviestiin.

Ne tilaukset, joista edell�mainittu k�sittelyilmoitus on tullut, ovat kunnossa ja ne on toimitettu 13.05.2013.





19.05.2013:

Teknisen h�iri�n estetty� verkkokaupan k�yt�n kaksi p�iv�� ennen tilaustuotteiden tilausajan umpeutumista, tilaustuotteiden toimitusaikaa on siirretty kahdella viikolla eteenp�in.



06.05.2013:

Suuri er� kasvatustelttoja on vihdoin saapunut maahan, hinnat ovat edelleen Suomen edullisimmat ;)


19.03.2013:

Uudet LED-kasvivalaisimet ja akvaariovalaisimet on saatu vihdoin valokuvattua. Kuvat on lis�tty tuotesivuille ja lis�informaatiota valaisimien tuottaman valon s�vyst� ja havainnekuvien selitykset on koottu omalle sivulleen: www.akvaterra.eu/at089.html
 

01.03.2013:

Suuri er� LED-valaisimia on vihdoin saapunut varastoon. Saatavilla on useita uusia malleja sek� uudistetut led-akvaariovalaisimet.

(Ensimm�isen tiedon mukaan t�m�n kyseisen led-valaisiner�n piti saapua joulukuun loppuun menness�, mutta k�yt�nn�ss� ne tulivat Suomeen vasta helmikuun viimeisell� viikolla. T�m� on syy, miksi punaiset (Loppu, ei tilattavissa) - tuotteet eiv�t ole tilattavissa ennen kuin tavarat ovat todella saapuneet maahan. Vaikka uusia eri� tilataan jatkuvasti, viiv�stykset ovat tyypillisi�.

 
15.02.2013:

Kasvavan k�vij�m��r�n takia verkkokaupan toiminnassa saattaa ilmet� ajoittain hitautta.

Noutotilaukset ovat noudettavissa Herttoniemen varastolta MAANANTAISIN klo 17.00 - 20.00 ja TORSTAISIN klo 17.00-20.00.

LED-valaisimet saapuvat viimeisimm�n tiedon mukaan helmikuun loppuun menness�..


12.02.2013:

Noutotilaukset ovat t�st� l�htien noudettavissa Herttoniemen varastolta torstaisin klo 17.00-20.00. (Lis�ksi noudot onnistuvat k�yt�nn�ss� my�s joko maanantaisin tai tiistaisin vastaavaan aikaan, mutta t�st� on sovittava erikseen puhelimella)

Vuoden 2012 loppupuolella ilmenneeseen ja sittemmin korjattuun palvelinkoneiden roskapostiongelmaan liittyen:

Mik�li automaattinen tilausvahvistus ei ole tullut v�litt�m�sti tilauksen j�lkeen, tarkistakaa s�hk�postilaatikon roskapostikansio.

Jotkin s�hk�postiohjelmat saattavat edelleen asetuksista riippuen siirt�� vahvistusviestin roskapostikansioon. Akvaterra.eu:n IP-osoitteeseen ei ole koskaan liittynyt tietoturvaongelmia, mutta s�hk�postiohjelmat ep�ilev�t edelleen kaikkea saman palvelimen kautta kulkevaa liikennett�.


01.02.2013:

LED-valaisimien kuljetus on viiv�stynyt ja valaisimet saapuvat todenn�k�isesti vasta helmikuun kolmannella viikolla. Mukana on kaikkia uusia malleja, mukaanluettuna uudistetut akvaariovalaisimet. Hintoja voidaan todenn�k�isesti tarkistaa alasp�in sivuilla nyt ilmoitetuista hinnoista.

Kasvatustelttoja saapuu uusi er� maaliskuun loppupuolella.

Akvaterra.eu:n "Palvelu ei sis�lly hintaan"-konseptin k�yt�nn�n merkitys on aiheuttanut viime aikoina runsaasti kysymyksi�, joten verkkokauppaan liittyv�n palvelun erikoispiirteet tullaan selostamaan laajasti ja ymm�rrett�v�sti uudella FAQ (Usein Kysytyt Kysymykset) - sivulla. FAQ-osiota viimeistell��n ja se julkaistaan l�hiaikoina.

Tilausm��rien kasvaessa NOUTOTILAUSTEN k�sittely� rationalisoidaan l�hiaikoina ja jatkossa noutotilaukset ovat noudettavissa vain Herttoniemen varastolta vakituisina noutoaikoina, ensi alkuun ainakin torstaisin klo 17-20. T�m� asia vahvistetaan l�hiaikoina toimitusehtoja muuttamalla, t�m�nhetkiset noudot voi hakea sopimuksen mukaan.

Edullisten el�vien ruokael�inten (selk�rangattomien) saatavuutta on kyselty paljon. Vaikka el�vien el�inten myynti ei l�ht�kohtaisesti sovellu toimintakonseptiin, suurempien ruokael�inerien (v�hint��n 500 grammaa) myynti tilauspohjaisesti ja ehdottomasti noutona saatetaan ottaa valikoimaan jatkossa. Mutta HUOMATKAA, minimier� tulee olemaan suhteellisen iso, eli se soveltuu vain ison el�inm��r�n omistajalle tai kaveriporukan yhteisesti jaettavaksi. Ja toimitus vain noutona.

Purkkihy�nteisten saatavuudessa on ollut edelleen toivomisen varaa, ja mahdollisuuksia hankkia niit� suoraan valmistajalta selvitell��n parhaillaan (Aivan oikein, Zoomed, puhumattakaan Lucky Reptilesta ei valmista niit�k��n itse, vaan t�sm�lleen samoja purkkeja on saatavilla ilman "merkkifirmojen" etikettej�.)
 

09.01.2013:

Uudet OEM-terraariotarvikkeet ovat saapuneet ja ne on lis�tty verkkokauppaan, toistaiseksi ilman tuotekuvia. Kuvat pyrit��n lis��m��n muutaman viikon sis�ll�.

S�hk�posteja koskenut tietoturvaongelma on ratkaistu, ja s�hk�postipalvelin toimii normaalisti.

Uudistetut LED-valaisimet saapunevat tammikuun lopulla.

Toisiaan vastaavien rinnakkaisten terraariotuotteiden karsinta on suoritettu poistamalla kustannustehottomimmat versiot valikoimasta ja "tarpeettomat" tuotteet on toistaiseksi poistettu verkkokaupasta.

Toimitusaikoja tehostetaan 2013 alusta lis��m�ll� varastossa pidett�vien tuotteiden m��r�� ja nopeuttamalla tilaustuotteiden toimittamista. Tilaustuotteita sis�lt�v�t tilaukset keskitet��n jatkossa tukkuerien saapumista edelt�v�lle viikolle. Tilaustuotteiden tilaaminen mahdollistetaan vastaisuudessa noin kaksi viikkoa ennen tukkuer�n saapumista, joten tilaustuotteen toimitus kest�� 1-3 viikkoa tilaushetkest�. Kun tilausaika ei ole auki, ainoastaan varastossa olevia tuotteita voi lis�t� ostoskoriin ja tilata.

Noutotilauksien noudoissa ilmenneiden vaikuksien takia noutotilausten noutoajat pyrit��n jatkossa keskitt�m��n tiettyyn ennalta ilmoitettuun viikonp�iv��n (iltaan), jolloin tilaukset voi noutaa Herttoniemen varastolta.


13.12.2012:

Sis��ntulevien tavaraerien aikataulua muutettiin ja kaikki tilaustuotteet toimitetaan jo 17.12. alkavalla viikolla.

13.12 alkaen ainoastaan varastossa valmiina olevia tuotteita voi tilata. K�yt�nt� on voimassa toistaiseksi. Tilaustuotteiden tilausmahdollisuus palautetaan tuotevalikoiman uudistamisen j�lkeen.

Verkkokaupan tuotevalikoimaa rationalisoidaan tammikuussa saapuvien OEM-tuotteiden my�t�, jolloin suurin osa rinnakkaisista "merkkituotteista" poistetaan valikoimasta ja terraariopuolen olennaiset tuotteet (tekniset laitteet) korvataan suurelta osin edullisemmilla OEM-versioilla.

Tulossa mm.

- Flat Pack - lasiterraarioita Exoterra-tyyppisill� lasiovilla
- Flat Pack-alumiiniverkkoterraarioita (sama tuote kuin Zoomed ReptiBreeze)
- Ultra��nisumukoneita (MM-01 palaa valikoimaan varaosien kanssa)
- PVC-pinnoitettuja l�mp�mattoja terraarion sis�iseen k�ytt��n (vastaava kuin Acculux yms., mutta paljon halvempi)
- Pienitehoisia l�mp�kaapeleita
- Teleskooppisia k��rmekoukkuja ja pinsettej�
- Termostaatteja ja hygrostaatteja
- Loisteputkiyksik�it� (Arcadia Ultra Seal-tyyppisi�)
- Hautomakoneita
- Keraamisia lampukantoja (samat tuotteet kuin Lucky Reptilell�)
- Irrotettavalla suojaverkolla varustettuja l�mp�lamppuja (malleja joita pit�isi olla "merkkituotteina)
- Halogeenispotteja E27-kannalla
- UV-loisteputkia 5,0% ja 2,0% UVB-ll� terraarioel�imille ja linnuille

LED-valaisimia sek� kasvi- ett� akvaariok�ytt��n on tulossa suuri er�, uudistettuja malleja entist� edullisempaan hintaan. 


8.12.2012:

Palvelimen tietoturvaongelma!

Akvaterra.eu-verkkokaupan k�ytt�m�ll� palvelimella on ollut roskapostiongelmia, jotka vaikuttavat t�ll� hetkell� kaikkeen palvelimen kautta kulkevaan s�hk�postiliikenteeseen. Palvelimen IP-osoite on t�ll� hetkell� listattu useissa anti-spam-tietokannoissa, joita monet s�hk�postipalvelimet k�ytt�v�t roskapostisuotimien l�hdeaineistona.

Ongelma ei koske akvaterra.eu-domainin IP-osoitetta ( ei ole anti-spam listoilla), vaan palveluntarjoajan palvelimen IP-osoitetta. Palvelimen listaus vaikuttaa kuitenkin kaikkeen palvelimen kautta kulkevaan l�htev��n liikenteeseen.

Akvaterra.eu-domainista tai verkkokaupan j�rjestelm�n kautta l�hetetyt s�hk�postit torjutaan monien palvelimien toimesta automaattisesti. Koska torjutun postin palautusviestitys ei ilmeisesti toimi kaikissa tilanteissa varsinkaan verkkokauppaj�rjestelm�ss�, todenn�k�isesti huomattava osa marraskuun alkupuolen j�lkeen l�hetetyist� viesteist� ei ole koskaan saapunut vastaanottajalle, eik� siit� ole saatu ilmoitusta.

Ongelma yritet��n korjata mahdollisimman pian ja kaikki ep�selv�t tapaukset k�sitell��n viipym�tt�. Toimitusvaikeuksia koskevat tiedustelut yms. avoimet asiat kierr�tet��n toistaiseksi eri palvelimella yll�pidetyn osoitteen kautta.

HUOM! Ongelma ei koske tulevaa liikennett�, eli tiedusteluita yms. voi l�hett�� normaalisti. Vastaukset joudutaan kuitenkin kierr�tt�m��n toisen palvelimen ja domainin kautta.

Noutotilaukset ovat noudettavissa ilman eri ilmoitusta, sopikaa noutoaika puhelimitse; 045-1125304.

 
7.11.2012:

Noutotilaukset: Noutoajat on sovittava SOITTAMALLA puhelimella, EI s�hk�postilla tai tekstiviestill�. P��s��nt�isesti noudot onnistuvat ma-ke sopimuksen mukaan my�s iltaisin.
 

6.11.2012:

Tuotet�ydennyksi�:

Varastoon on saatu suuri er� KORKKIKAARNAA, saatavilla on nyt laaja vaalikoima erilaisia kokoja erilaisiin k�ytt�tarkoituksiin eritt�in edullisella hinnalla.

AquaNova UV-suodattimia on saapunut suuri er�, useita eri tehoja suuriin ja pienempiin altaisiin ja lammikoihin.



05.11.2012:

Oranssilla merkittyjen "Tilaustuotteiden" toimitusajat:

Tilaustuotteiden toimitusajat ovat aiheuttaneet runsaasti ep�tietoisuutta. K�site 1-6 viikkoa tarkoittaa ajanjaksoa, jonka kuluessa seuraava tavarantoimittajan tilaustuotteita sis�lt�v� tuote-er� saapuu ja tuote l�hetet��n tilaajalle. Tilaustuotteiden toimituserien saapumisajat ovat k�yt�nn�ss� nelj�n viikon v�lein, eli mik�li tilaus on tehty juuri ennen kuin kuin tavarantoimittajan seuraavan er�n tilauslista on j�tetty sis��n, tilaus saapuu tilaajalle noin viikossa. Mik�li taas tilaustuote on tilattu juuri edellisen toimituser�n saapumisen aikaan, se saapuu vasta seuraavassa er�ss� nelj�n viikon kuluttua (+postitukseen tarvittava aika). Eli tilauksen tekoajankohta vaikuttaa toimitusaikaan ja toimitusaika saadaan lyhyeksi, kun tilaus tehd��n sopivaan aikaan

T�st� syyst� asiaa selvennet��n jatkossa ilmoittamalla etusivulla seuraavan tilaustuote-er�n saapumisajankohta, jolloin tilaukset voi tehd� ennakoivasti minimoimalla odotusaika.


Akvaterra.eu -verkkokaupan kohderyhm� 2012:

Toimitusaikojen yms. viiveiden aiheuttamien tyytym�tt�myystapausten ja v��rink�sitysten johdosta on korostettava, ett� TOISTAISEKSI Akvaterra.eu-verkkokauppa on kohdennettu rajalliselle asiakaskunnalle, eli asiakkaille jotka haluavat minimoida TUOTTEIDEN hankintakulut. Ts. Akvaterra.eu myy ainoastaan TUOTTEITA, EI PALVELUA. Koska palvelua ei ole, se ei my�sk��n sis�lly tuotteiden hintaan, mik� vaikuttaa keskeisesti eritt�in edulliseen hintatasoon.

Toimintakonseptista (Akvaterra.eu:lla ei ole vakitusita henkil�kuntaa) seuraa varastotuotteidenkin l�hett�misess� n. viikon toimitusaika, ja lis�ksi viiveit� yhteydenottoihin vastaamisessa yms. eli ns. PALVELU, niilt� osin kuin se ei ole t�ysin automatisoitua, on heikkolaatuista. Hidas yhteydenottoihin vastaaminen, ajoittainen puhelimeen vastaamattomuus, paketin hidas toimitus yms. hitaus on �rsytt�v��, mutta se on toimintakonseptin rakenteellinen heikkous. Toisaalta, palvelu, riippumatta sen tasosta, ei siis sis�lly tuotteiden hintaan. (Ennen verkkokaupparakenteeseen siirtymist� vuosina 2008-03/2012 toimitusajat yms. olivat yht� hitaita, mutta silloin asia ei jostain syyst� aiheuttanut vastaavaa kalabaliikkia)

Akvaterra.eu-verkkokauppa on siten toistaiseksi edelleen kohdennettu tilaajille, jotka haluavat saada harrastusv�lineens� mahdollisimman edullisesti, ja joilla ei ole huomattavaa kiirett� saada tuotteita. Eli niille, jotka eiv�t TARVITSE palvelua, eiv�tk� halua maksaa tarpeettomasta palvelusta.

Mik�li tuotteet tarvitaan eritt�in nopeasti, ne voidaan ostaa perinteisist� kaupoista tai muista nettikaupoista, joista p��s��nt�isesti saa parempaa ja nopeampaa PALVELUA. Tuotteet ovat silloin usein selv�sti kalliimpia, mik� siis johtuu p��s��nt�isesti nimenomaan kauppaan sis�ltyv�st� PALVELUSTA. Hankintapaikka on vapaasti valittavissa, joten Akvaterra.eu:n kanssa asioidessa pyydet��n huomioimaan toimintakonseptin heikkoudet.

 

02.10.2012:

Toimitusvaikeudet, toimitusajat ja tuotteiden korvaaminen toisilla:

Joidenkin Tilaustuotteiden osalta Akvaterra.eu:lla on ollut toimitusvaikeuksia, jotka ovat johtuneet tavarantoimittajien vaikeuksista toimittaa tuotteita.

Mik�li tuotetta ei ole saatavilla, sit� ei voida toimittaa.

Jos toimitusaika ylitt�� 4-5 viikkoa, tilaus peruutetaan joko kokonaan tai osittain, eli saatavilla olevat tuotteet toimitetaan ja puuttuvista annetaan rahapalautus. Mik�li puuttuva tuote / tuotteet ovat kokonaistilaukseen n�hden v�h�p�t�isi� ja arvoltaan korkeintaan muutamia kymppej�, tilaus toimitetaan automaattisesti. Jos puuttuvien tuotteiden m��r� tai olennaisuus on suurempi, asiasta kysyt��n ensin tilaajalta.

Saatavuusongelmat ovat koskeneet k�yt�nn�ss� osaa Zoomed- ja Lucky Reptile-tuotteista. Muiden tuotteiden toimitusongelmat ovat hyvin poikkeuksellisia (yksitt�inen tuote on ollut tilap�isesti loppu toimittajalta).
Koska terraariotarvikkeiden osuus Akvaterra.eu:sta tehdyist� tilauksista ajalla 01.04.2012 - 01.10.2012 on ollut huomattavan korkea, jonkinlainen toimitusongelma yhden tai useamman tuotteen osalta on koskenut noin 7% tilauksista. Suurin osa Zoomed- ja Lucky Reptile-tuotteista tullaan jatkossa korvaamaan OEM-versioilla, jolloin tuotteet ovat ensinn�kin huomattavasti halvempia ja saatavilla suoraan varastosta, ks. 01.10.2012-tiedotus alempana.

Tilauksesta puuttuvia tuotteita ei l�ht�kohtaisesti korvata toisen valmistajan vastaavalla tuotteella, riippumatta siit� miten l�heisesti tuotteet muistuttavat toisiaan ja onko hinta vastaava. (Tilattua punaista Toyotaa ei voida korvata sinisell� Nissanilla riippumatta siit�, ovatko hinta ja ominaisuudet vastaavia, koska kyseess� EI OLE sama tuote). T�st� syyst� puuttuvan tuotteen hinta palautetaan mieluummin kuin l�hetet��n tuote, jota tilaaja ei todellisuudessa halua.

 

01.10.2012:

Tuotevalikoiman rationalisointi terraariotuotteiden osalta 2012 lopulla:

K�yt�nn�ss� kaikki kaupalliset terraariotarvikkeet riippumatta tuotemerkist� ovat ulkopuoliselta riippumattomalta valmistajalta ostettuja, ja ne on ainoastaan pakattu tuotemerkin omaan pakkaukseen. Huomattava osa n�ist� ns. "merkkituotteista" on hankittavissa suoraan samalta valmistajalta joka toimittaa samaa tuotetta esim. Zoomedille ja Lucky Reptilelle. Ainoa ero Zoomed- tai Lucky Reptile-tuotteeseen on se, ett� pakkauksessa ei ole tuotemerkkej� ja harrastajalle myytyn� TUOTTEEN HINTA on HUOMATTAVASTI HALVEMPI verrattuna saman tuotteen myymiseen "merkkituotteena" (eli k�yt�nn�ss� Exoterran, Zoomedin tai Lucky Reptilen pakkauksessa). Niiss� tapauksissa, joissa t�sm�lleen samaa tuotetta ei ole j�rkev�� hankkia OEM-versiona, ominaisuuksiltaan vastaava korvaava tuote on yleen� saatavilla huomattavasti edullisempaan hintaan.

Akvaterra.eu:n eritt�in edulliset hinnat ja toimintakonsepti on aiemmin perustunut juuri edell�mainittuun TUOTEMERKILL� luotujen mielikuvien avulla tapahtuvan RAHASTUKSEN KIERT�MISEEN, ja tuotteisiin, niiden edulliseen hintaan ja erityisesti hinta/laatusuhteeseen ollaan oltu p��s��nt�isesti hyvin tyytyv�isi�.

Niiss� tapauksissa, joissa saatavilla on ollut sek� edullinen OEM-tuote ja vastaava selv�sti kalliimpi "merkkituote", n. 95% Akvaterra.eu:n asiakkaista on valinnut edullisemman vaihtoehdon, joidenkin tuotteiden (esim. l�mp�kaapelit) tapauksessa suhde on ollut k�yt�nn�ss� 100%.

Terraariotarvikkeiden osalta edullisten OEM-tarvikkeiden valikoima tulee t�st� syyst� laajenemaan muutaman kuukauden sis�ll� huomattavasti ja suurin osa Zoomed ja Lucky Reptilen olennaisista tuotteista (l�hinn� terraariotekniikka) tulee valikoimaan selv�sti edullisempana OEM-versiona. Useimmissa tapauksissa kyseess� on siis t�ysin sama tuote joka on valmistettu samassa tehtaassa samalla tuotantolinjalla kuin ns. "merkkituotteet" (=merkkituotteiden pakkauksiin pakatut kappaleet).

OEM-tuotteiden osalta olennainen tekij� on my�s se, ett� myynniss� ollessaan ne ovat automaattisesti varastotuotteita, joten toimitukset eiv�t viiv�sty tavarantoimittajien viivytysten yms. takia.

 

07.05.2012:

L�hetyskulut m��r�ytyv�t painon mukaan alkaen 5,98 EUR. Yksitt�isen tuotteen tai tuoteyhdistelmien l�hetyskulut saa n�kyviin ostoskorissa ennen tilauksen vahvistamista ja l�hett�mist�.


04.05.2012:

Tilaustuotteita sis�lt�v�t tilaukset toimitetaan muutaman viikon sis�ll� tavarantoimittajien erien saapuessa Helsinkiin.

 

01.05.2012:

Verkkokaupan toiminnassa on edelleen lievi� toimintah�iri�it�, jotka vaativat ohjelmointia. Huomioikaa seuraavat asiat:

- Toistaiseksi tilausj�rjestelm� ei valitettavasti l�het� automaattisesti pakettikoodin sis�lt�v�� ilmoitusta kun tilaus on l�hetetty / saapunut vastaanottajan toimipaikkaan.

- Mik�li tilaus sis�lt�� tilaustuotteita, ilmoitus tilauksen k�sittelyst� saapuu vasta, kun seuraava tuote-er� on saapunut tavarantoimittajalta ja tilaus on pakattavana.

- V�ltt�k�� tilauksen maksamista tilisiirtona, sill� se hidastaa tilausten k�sittely�. Verkkopankkitunnukset omaava voi maksaa tilauksen suoraan valitsemalla verkkomaksuvaihtoehdon.

- Noutotilausten hakuaikojen j�rjest�minen on kev�ll� ollut suhteellisen vaikeaa tilinp��t�skauden aiheuttamisen muiden kiireiden takia. Koska tilausj�rjestelm� ei viel� toimi optimaalisesti, noutotilaus on periaatteessa noudettavissa heti kun se on "k�sitelty" (eli tilausj�rjestelm� on l�hett�nyt k�sittelyilmoituksen), t�ll�in voitte soittaa Vega Systems Oy:n numeroon 045-1125304 ja sopia noudosta ilman erillist� ilmoitusta noutoajasta.

- Yleisesti ottaen noutotilausten tekemist� kannattaa toistaiseksi v�ltt�� em. syyst� mik�li kyseess� ei ole suurikokoinen tuote.

- Tilausten toimitusajoissa on ollut viiveit� tilausj�rjestelm�n viimeistelem�tt�myyden takia. Osa tilauksista on k�sitelt�v� t�ysin manuaalisesti, mist� on aiheutunut huomattavia viiveit� yksitt�isiin tilauksiin, mutta my�s normaalin toimintaprosessin takia (eli tilaukset k�sitell��n suurina erin�, varastolla ei ole henkil�kuntaa kaikkina p�ivin�). Tilaus ei siten l�ht�kohtaisesti l�hde postiin v�litt�m�sti tilauksen tekemisen j�lkeen. Toimitusajat lyhenev�t tilausvoluumin kasvaessa, eli paketteja pakataan jatkossa useampina p�ivin� viikossa.

 

01.04.2012

Verkkokauppa kaatui avaamisen j�lkeen siirtokaistan loppumisen johdosta 30.03. - 31.03., jatkossa ongelmaa ei pit�isi en�� ilmet� kuun lopussa.


30.03.2012

Akvaterra.eu 2012 verkkokauppa on avattu.

Toimitusvaihtoehtoina ovat toistaiseksi vain nouto tai tilauksen l�hett�minen Postilla / Matkahuollolla, lis�� toimitusvaihtoehtoja (kotiin toimitettava jakopaketti yms.) lis�t��n my�hemmin. P��s��nt�isesti paketit l�htetet��n postilla (paketti noudetaan postista) erikoisk�sitelt�v�t l�hetykset (erityisesti pitk�t yli 50cm tuotteet) toimitetaan Matkahuollolla.

Verkkokauppaa viimeistell��n edelleen kev��n kuluessa ulkoasun ja toimitusvaihtoehtojen osalta. Tuotevalikoimassa on avaushetkell� l�hes 4000 tuotetta ja uusia tuotteita lis�t��n kauppaan jatkuvasti.


08.03.2012

Akvaterra.eu verkkokauppa ei ole viel� toiminnassa, mutta se avataan maaliskuun aikana.


18.01.2012

2000+ tuotetta, verkkokauppa ei ole viel� toiminnassa.
 

Jatka

Ostoskorissa
 
Ostoskorisi on tyhjä
Tarjouksia
 
LED Akvaariovalaisin AP136W (3W) merivesiakvaarioon
LED Akvaariovalaisin AP136W (3W) merivesiakvaarioon
225.00EUR
117.80EUR
Näytä kaikki
tarjoustuotteemme
Eniten ostetut
 
01.Seepiansuomu, irto
02.Ilmaletku 4/6mm väritön
03.Ilmakivi lieriö 25*15mm
04.T-kappale 4/6mm
05.Takaiskuventtiili 4/6mm
06.Exoterra Mealworms 34g
07.Kasvatusteltta Mylar 90*50*160cm
08.OEM Repti Thermo / Hygrometer yhdistelmämittari
09.OEM Clamp Lamp "M" 150W
10.OEM HM-01 7W 15*28cm
NetSHOP Pro -verkkokauppa